CERN-projekti on yhteistyöhanke, joka yleensä on toistunut aina muutaman vuoden välein. Fysiikan opiskelijat osallistuvat tällöin CERNissä (Geneve, Sveitsi) pidettävään hiukkasfysiikan tiedeleiriin. Varsinainen leirikoulu kestää kolme päivää, jona aikana opiskelijoilla on sekä hiukkasfysiikan luentoja että tutustumisia hiukkaskiihdyttimeen ja muihin mittalaitteisiin. Matkan kokonaiskesto on vajaan viikon.

Yleensä yhteen leirikouluun osallistuu kolmisen lukiota - yhteensä 20 oppilasta. Koska paikkamäärä on näin rajattu, niin halukkaista valitaan lähtijät fysiikan kurssimenestyksen, kiinnostuksen yms. seikkojen perusteella.

Tiedeleiriin osallistujilla on ainutlaatuinen tilaisuus seurata tutkijoiden työtä CERNissä (http://home.web.cern.ch), yhdessä maailman merkittävimmistä tutkimuskeskuksista. Usein on myös vierailtu esim. YK:n Geneven päämajassa ja Punaisen Ristin kansainvälisen komitean päämajassa.

Tavoitteena on osallistua CERN-tiedeleirille lukuvuoden 2018-2019 aikana.