Rooma-projekti 2011-2012
Etelä-Tapiolan lukion uskonnon ja historian viides Rooma-projekti käynnistyi lokakuussa. Ryhmään kuuluu 16 opiskelijaa. Hakemuksia projektiin jätettiin kaiken kaikkiaan 52.

Mikä Rooma-projekti on?
Opiskelijat suorittavat projektissa kurssit Uskonnot ja taide (UE7) ja Antiikin historia (HI7). Kurssien suorittamiseen liittyy seminaareja ja tehtäviä ennen matkaa, joiden tavoitteena on luoda yleiskuva opiskeltavasta aihepiiristä. Lisäksi jokainen perehtyy johonkin matkakohteeseen perusteellisemmin ja valmistautuu opastamaan tässä kohteessa Roomassa. Opastuksiin liittyy myös erilaisia eläytyviä osuuksia. Opintomatka Roomaan on marraskuun alussa 2012.
Opintomatkalla tutustutaan niin antiikin kuin kristinuskon historiankin keskeisiin kohteisiin, esimerkiksi Colosseumiin, Forum Romanumiin, Vatikaanin taideaarteisiin, Pietarin ja Paavalin kirkkoihin, katakombeihin sekä vieraillaan paavin vastaanotolla, birgittalaisluostarissa ja Villa Lantessa. Tällä kerralla on tarkoitus tehdä päiväretki Firenzeen, jossa perehdymme erityisesti renessanssiin. Matkan aikana opiskelijat tekevät oppimispäiväkirjaa käyntikohteista.
Projektin tavoitteena on innostaa opiskelijoita myös itsenäiseen tiedonhankintaan ja soveltamiseen sekä tukea opiskelijoiden erilaisten taitojen kehittymistä mm. elämyksellisiä työtapoja, tietotekniikka ja sosiaalista mediaa käyttämällä.


