Psykologia

Pakollinen kurssi

  • PS1 Psyykkinen toiminta, oppiminen ja vuorovaikutus

Syventävät kurssit

PS2 Ihmisen psyykkinen kehitys

Kurssilla tutustutaan elämänkaaren eri vaiheisiin: lapsuuteen, nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen. Tarkastelun kohteena ovat muun muassa persoonallisuuden, tunne-elämän ja ajattelun kehitys elämänkaaren eri vaiheissa. Lisäksi tarkastellaan tasapainoiseen psyykkiseen kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ja erilaisten psyykkisten ongelmien taustatekijöitä. Kurssilla tehdään kenttätutkimus lapsen ajattelun kehityksestä. Kehityspsykologian teoriaa havainnollistetaan pienten demonstraatioiden, videoiden, paritöiden ja keskustelujen avulla.

PS3 Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet

Kurssilla tarkastellaan tarkkaavuuden, oppimisen ja muistin lainalaisuuksia ja niiden merkitystä yksilön toiminnalle. Lisäksi perehdytään muun muassa vireystilan säätelyyn, nukkumisen ja unen merkitykseen sekä erilaisten aivovaurioiden psyykkisiin seurauksiin. Kurssin keskeisenä työtapana ovat psykologiset kokeet, joiden avulla harjaannutetaan opiskelijoiden omaa päättelyä. Kurssin aikana voidaan tehdä myös omaan opiskeluun liittyvä seurantatehtävä ja pitää unipäiväkirjaa. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla järjestetään hypnologin ja näkövammaisen vierailu.

PS4 Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta

Miten tunteet ja motivaatio syntyvät? Miten motivaatiota voi ylläpitää? Mitä on taitava tunteiden kanssa toimiminen? Mitä on älykkyys? Mikä älykkyyttä selittää? Miten ihminen kehittyy asiantuntijaksi? Millaiset tekijät vaikuttavat ongelmanratkaisuun? Mitä on luovuus? Kurssilla tarkastellaan myös motivaation, tunteiden ja kognitiivisten toimintojen keskinäisiä yhteyksiä ja vaikutuksia ihmisen toimintaan ja niiden säätelyn merkitystä yksilön hyvinvointiin. Kurssille pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään seksuaaliterapeutin vierailu.

PS5 Persoonallisuus ja mielenterveys

Kurssilla tutustutaan erilaisiin persoonallisuuden selitystapoihin, narsismiin, itsetuntoon, mielenterveyteen vaikuttaviin tekijöihin, mielenterveysongelmien ja psyykkisten häiriöiden taustatekijöihin sekä erilaisiin terapiamuotoihin. Keskeisenä näkökulmana kurssilla on mm. se, miten psyykkistä hyvinvointia voi ylläpitää. Kurssilla pyritään mahdollisuuksien mukaan järjestämään vierailu Lastenlinnan sairaalaan ja jonkun kriisityöntekijän vierailu tunnille.
Kurssille osallistuminen edellyttää kurssin PS2 suorittamista.

Soveltavat kurssit

PS6 Ihmissuhdekurssi

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii taitoja, joita käyttämällä voi luoda ja vaalia toimivia ihmissuhteita. Kurssin aiheita ovat mm.: itseilmaisu ja minä-viestit, kuuntelemisen taito, tunteiden ymmärtäminen, ristiriitojen ratkaiseminen rakentavalla tavalla, ystävyyssuhteet, suhteet vanhempiin ja sisaruksiin sekä seurustelu ja parisuhde. Kurssin työskentely rakentuu tekemällä oppimisen periaatteelle. Opeteltavia taitoja harjoitellaan roolityöskentelyn, erilaisten pienryhmäharjoitusten ja keskustelujen avulla. Kurssin aikana pyritään katsomaan yksi ihmissuhteita käsittelevä teatteriesitys tai elokuva. Kurssista annetaan suoritusmerkintä.

PS7 Mediapsykologia (MD)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää, millaisin tavoittein ja keinoin mediasisältöjä tuotetaan ja mihin tarpeisiin ne vastaavat. Kurssin aiheita ovat esimerkiksi: Mitä mediapsykologia on? Miten asenteet muodostuvat ja miten niitä muutetaan? Miten median kautta suostutellaan ja vaikutetaan? Millaisia ovat mediavaikutusten psykologiset reitit? Miten media ja tunteet liittyvät toisiinsa? Miten media luo ja muokkaa yksilön identiteettiä? Kurssi on itsenäisesti suoritettava kurssi.

PS8 Sosiaalipsykologia

Kurssilla tarkastellaan seuraavia sosiaalipsykologisia ilmiöitä:

  • Yksilö sosiaalisen maailmansa rakentajana: esimerkiksi sosiaalinen havaitseminen, asenteet, moraalisen arvostelukyvyn kehitys.
  • Ihmisten väliset suhteet: Attraktio, altruismi, empatia ja aggressio
  • Ryhmäprosessit: Roolit, normit, sosiaalinen vaikutus, status ja arvostus ryhmässä, valta ja johtajuus
  • Ryhmien väliset suhteet: ennakkoluulot ja konfliktit sekä niiden vähentäminen/ratkaiseminen, arvot ja ennakkoluulot monikulttuurisessa yhteiskunnassa sekä kulttuurien arvoerot
  • Joukkokäyttäytyminen, esimerkiksi katastrofien sosiaalipsykologiaa