Välähdyksiä

Kun päätä kääntää aavistuksen takakenoon, näkee katossa kulkevat putket, jotka näyttävät kiemurtelevan toistensa ohitse oman mielensä mukaan. En ole ennen kiinnittänyt niihin huomiota. Ja totta puhuakseni en enää tätä kirjoittaessani muista, miltä ne tarkalleen ottaen näyttävät: Ylittävätkö ne paikoin toisensa? Peittävätkö ne katon pinnan mielivaltaisesti? Eivät kai sentään.

Minun piti kirjoittaa tämä jo viikkoja sitten. Nyt muistan vain välähdyksiä niistä asioista, jotka halusin itseni muistavan. Tuo on aika mielenkiintoinen yksityiskohta. Nyt. Paina se mieleesi ja pidä se siellä. Yritä edes. Nyt jäljellä on enää repaleita, revittyjä kangastilkkuja. Ovat ne silti yhä edelleen käyttökelpoisia. Kaipa ne voisi kursia jotenkin yhteen.

Salissa seisoo lukuisia kapeita, keinotekoisia puita. Ne ovat oksattomia ja lopettaneet kasvunsa yllättäen noin kahden metrin korkeudessa. Niiden ohuet ilmajuuret lähtevät risteilemään eri suuntiin ja etenevät pitkin kokolattiamattoa. Juuriin tartutaan, ja ne saavat jatkoa toisista johdoista. Huvittavan usein joku kompastuu niihin.

Katse osuu näihin juuria väisteleviin jalkoihin. Jollakin on villasukat ja niissä laaja värikirjo, toisella taas valtavat karvatossut. Jalkaparit asettuvat pöytien alle ja niiden kantapäät alkavat hakata kevyesti lattiaa. Vaihtoehtoisesti niiden omistajat lähtevät pyörittämään tuolejaan puolelta toiselle ja itseään niiden mukana.

Muita säännönmukaisuuksia etsiessään silmät huomaavat toistuvan liikkeen, joka vie kuulokkeita korville ja pois niiltä. Jollakin ne jäävät takaraivolle. Huomio kiinnittyy myös edessä istuvien eväisiin. Pursuilevien tarjottimien päälle kootut, lähes sortumaisillaan olevat keot saavat miettimään, ovatko jotkut valmistautuneet maailmanloppuun. Ehkä ovatkin. Yhden pöydän vieressä jököttää puolentoista litran vesipullo.

Tällaiset yksittäistapaukset ovat aivan yhtä silmäänpistäviä. Joku on vetänyt polvensa koukkuun rintaansa vasten ja kietonut kätensä jalkojen ympärille. Toinen on vuorannut tuolinsa peitoin ja huivein, rakentanut itselleen eräänlaisen valtaistuimen. Alas selkänojaa valuvan viltin helma yltää maahan asti.

Käännän katseeni myös ikkunoiden edessä roikkuviin verhoihin ja mietin, miksi jotkut on vedetty toisia alemmaksi. Yksi niistä on jätetty ylös, toinen peittää puolet näkymästä. Jossain vaiheessa sisään pyrkivä auringonvalo venyttää itseään kohti pöytäjonoja. Matolle muodostuu lämpimänkeltaisia valolammikkoja. Jos sellaiseen hyppäisi, lentelisivätkö kirkkaat pisarat ympäriinsä?

Ajattelen nyt näitä lattialle piirtyneitä lätäköitä ja puiden siivilöimiä auringon säikeitä, jotka huomasin kesken kokeen. Silloin kehoni rentoutui ainakin hetkellisesti, ja ehkä tunsin pienen hymynkin jossain suunpielieni tienoilla. Sali oli täynnä ihmisiä, jotka kirjoittivat ja hengittivät samaan tahtiin – tai siltä se siinä hetkessä tuntui. Miten rauhoittava ajatus.

teksti: Milja Jokela
kuva: samui, Shutterstock

 Briefly in English »

Yhteystiedot

Etelä-Tapiolan lukio
Ahertajantie 5
02100 Espoo · Katso kartalla »

Vs. rehtori Juha Kivioja
etunimi.sukunimi@espoo.fi
043 825 8416

IB Coordinator David Crawford
forename.surname@espoo.fi
09-81639109

Kaikki yhteystiedot »