Etis etsii kestävän rauhan ainesosia

Keskiviikkona 14.11.2018 etisläiset kokoontuivat kuuntelemaan Studia generalia -luentoa kestävästä rauhasta. Rauhanvälittäjä Hussein al-Taee esitteli Ahtisaari-päivän kunniaksi entisen presidenttimme perustamaa järjestöä CMI:tä ja kertoi rauhanneuvotteluiden mielenkiintoisista koukeroista.

Al-Taeella on ensikäden tietoa ja omia kokemuksia levottomuuksista. Hän syntyi Irakin Bagdadissa ja joutui pienenä poikana pakenemaan konfliktia. Asuttuaan kolme vuotta karulla aavikolla hän muutti perheineen Suomeen. Nyt hän työskentelee CMI:lle. Al-Taee kertoo tärkeimmän elementin kestävän rauhan rakentamisessa olevan se, että paikalliset “omistavat rauhan”. Sen täytyy tulla heiltä itseltään, eivätkä ulkopuoliset saa ottaa siitä kunniaa.

CMI:n tavoite on myös selvittää konflikteja mahdollisimman aikaisin ja parhaassa tapauksessa ennaltaehkäistä niitä. Al-Taee muistuttaa, että yksikään konflikti ei ole vain paikallinen. Pakolaisten mukana konflikti leviää nykyään ympäri maailmaa. CMI:n mukaan dialogi on tie kestävään rauhaan, joten järjestön tärkein työkalu on rauhanneuvotteluihin osallistuminen.

Al-Taee kertoo kahdesta asiasta, jotka yhdistävät kaikkia ihmisiä ja ovat olennaisia rauhanneuvotteluissa: kukaan ei halua tulla nöyryytetyksi ja jokainen haluaa olla oikeassa ja voittaa. Kestävän rauhan rakentamisessa on siis tärkeää löytää ratkaisu, jossa johtaja voi poistua konfliktista tai vallasta ilman, että tulee häpäistyksi. Ratkaisun on myös oltava sellainen, jossa päättäjät ymmärtävät voittavansa rauhalla. Konflikti on myös käsiteltävä loppuun asti, sillä muuten se jää kaunaksi.

Al-Taee kertoi myös mielenkiintoisia syitä sille, miksi CMI:tä kuunnellaan. Ensinnäkin CMI on valtaa tavoittelematon järjestö, joten paikalliset todella omistavat rauhan. Toisen valtion hallituksella on aina omia agendoja rauhanneuvotteluissa. Toiseksi CMI on suomalainen järjestö. Monet konfliktimaat voivat samaistua Suomeen: täällä on ollut nälänhätiä ja sisällissota, Suomi hävisi maailmansodassa ja on ollut Venäjän käskyn alainen ja täällä on eläviä veteraaneja. Monia konfliktimaita kiinnostaa, miten tällaisista olosuhteista on kehittynyt yksi maailman vakaimmista hyvinvointivaltioista.

Al-Taeen mukana Etiksessä oli Ella Okko, joka esitteli CMI:n nuorten rauhanlähettiläiden ryhmää Lennoneita. Nuoret käyttävät omia taitojaan ajamaan kestävän rauhan sanomaa erilaisten projektien avulla. Etiksestäkin löytyi pari Lennonia, joiden kampanjassa voi ilmiantaa arkipäivän rauhantekijöitä. Ilmiannetuista yksi palkitaan arkipäivän rauhanpalkinnolla.

____________________________________________________

Etisläisten kysymyksiä Hussein al-Taeelle

 

Mitä voi tehdä tilanteessa, jossa länsimaiset arvot ovat ristiriidassa toisen kulttuurin arvojen kanssa?

-       Todennäköisesti kulttuureilla on enemmän yhteistä kuin eroa. Ei pidä ajatella “me ja he” vaan “me yhdessä”. Arvokysymykset on kuitenkin myös käytävä läpi yhdessä. Tärkeintä on, että kaikki arvostavat toisiaan.

Miten johtajan voi antaa säilyttää kasvonsa, jos konfliktissa on tapahtunut paljon tappamista ja sotarikoksia?

-       Täytyy aina laittaa suurempi hyvä etusijalle. Ei saa ahdistaa ketään nurkkaan tai nöyryyttää, sillä silloin tilanne eskaloituu. Täytyy aloittaa keskustelut ja rankaista syyllisiä, ja ennen kaikkea tappaminen on lopetettava. Eikä diktaattori pääse kuin koira veräjästä, jos joutuu luopumaan vallasta, vaikka säilyttää kasvonsa.

 

Teksti ja kuva yleisöstä: Elli Törnqvist, 16 C

Hussein al-Taeen kuva: Eija Suokko

 Briefly in English »

Yhteystiedot

Etelä-Tapiolan lukio
Ahertajantie 5
02100 Espoo · Katso kartalla »

Vs. rehtori Juha Kivioja
etunimi.sukunimi@espoo.fi
043 825 8416

IB Coordinator David Crawford
forename.surname@espoo.fi
09-81639109

Kaikki yhteystiedot »