Etan@ lukuvuosi 08-09

Etan@n toimituksen 2008-2009 esittely

Julianna Alanne (16) luonnehtii itseään hymyileväiseksi, nauravaiseksi ja puheliaaksi persoonaksi. Hän mainitsee olevansa myös hyvin tunnollinen ja kunnianhimoinen sekä ”sopivasti hullu”.

Juliannan vapaa-aika kuluu pitkälti musiikin ja liikunnan parissa. Hän on soittanut pianoa koko ikänsä, mutta keskittyy nykyään enemmän laulamiseen. Tällä hetkellä Julianna laulaa Kauniaisten musiikkiopiston nuorisokuorossa, mutta laulu-ura on alkanut jo peruskoulun toisella luokalla lapsikuorossa. – Musiikki on minulle tärkeää ja iso osa elämääni, Julianna kertoo. Musiikin lisäksi Julianna ratsastaa, käy jumpassa, viettää aikaa kavereidensa kanssa sekä ulkoilee koiransa Hertan kanssa.

Koulussa Juliannan mieleen ovat luovat aineet, kielet ja historia. Hän on pitänyt lukiosta kovasti, vaikka lukio-opiskelu on osittain rankempaa kuin peruskoulu. Koeviikkokin on Julianan mielestä hyvä järjestelmä. Etiksen hyviksi puoliksi hän listaa hyvän ilmapiirin, ammattitaitoiset opettajat ja rennon porukan.

Etanaan Julianna liittyi, sillä hän pitää kirjoittamisesta ja halusi tietää, millaista on kirjoittaa koulun lehteen. – En ole koskaan ennen ollut tällaisessa mukana, joten ajattelin, miksikäs ei, hän sanoo. Etanassa saa tehdä mielenkiintoisia juttuja ja saa yksityistä ohjausta kirjoittamisesta. Julianna kirjoittaa mielellään ajankohtaisista tai mielenkiintoisista ilmiöistä, jotka kiinnostavat häntä. – Tykkään kirjoittaa luovaa, ilmeikästä tekstiä ennemmin kuin kuivaa asiaa, Julianna pohtii. Hän haluaisi kokeilla kolumnin tai pakinan kirjoittamista, sillä arvelee sen olevan hauskaa.

Lehden toimitukseen Julianna tutustui olleessaan TETissä Trendissä. Silloin hän sai laatia juuri avatuista hotellista ja ravintolasta esittelyt, jotka myös julkaistiin lehdessä. – Oli ihan mahtava kokemus nähdä omat pikku tekstit painettuina oikeaan aikakauslehteen! Julianna kuvailee.

Julianna lukee kaikenlaisia lehtiä Aku Ankasta Helsingin Sanomiin. Kirjoja hän lukee aina, kun vain ehtii. Nyt meneillään on Ian McEwanin Sovitus.

Musiikkia Julianna kuuntelee ”fiiliksen mukaan”. Hänelle ei kyse ole niinkään musiikkigenrestä vaan siitä, että jokin musiikissa sytyttää.

Julianna ei vielä tiedä, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä, mutta media-ala kiinnostaa häntä. – Saa nähdä, miten se muuttuu tässä kolmen vuoden kuluessa, hän huomauttaa.

Joanna Mehtälä (16) on iloinen, tunteellinen ja ainakin omasta mielestään ”ehkä turhan empaattinen”. Koulussa hän sanoo stressaavansa ja haalivansa itselleen aivan liikaa töitä. – Yleensä olen kuitenkin hyvällä mielellä, mutta kun en ole, kaikki saavat kärsiä valituksesta ja pillittämisestä, Joanna paljastaa.

Joanna harrastaa pianonsoittoa sekä laulua muun muassa kuorossa. Kun aikaa riittää, hän käy snoukkailemassa Serenassa tai ystävän takapihalla.

Kouluaineista Joannaa miellyttävät eniten kielet, mikä näkyy hänen kielivalintojensa määrässä. Englannin ja ruotsin lisäksi hän lukee italiaa sekä pitkää ranskaa. Saksankin hän olisi halunnut ottaa, mutta se ei ikävä kyllä mahtunut lukujärjestykseen. – Englantia olen puhunut nelivuotiaasta asti, Joanna kertoo. Muista aineista häntä kiinnostaa psykologia.

Joannan mielestä lukio on ”tosi jees” verrattuna yläasteeseen. – Koeviikko on järkevä systeemi, ja on kiva saada tehdä lukujärjestyksensä itse, hän miettii. Eniten Joannaa vaivaa se, ettei enää ole samaa yläasteen kaveriporukkaa, jonka tunsi niin hyvin.

Etana tarttui Joannan kurssivalikoimaan, koska hän pitää kirjoittamisesta ja halusi oppia kirjoittamaan erilaisia lehtitekstilajeja. Aikaisempaa kokemusta lehteen kirjoittamisesta ei Joannalla ole, mutta novelleja hän on kirjoitellut vapaa-ajallaan erityisesti nuorempana. Hän myöntää myös joskus kirjoittaneensa nettiin Harry Potter -fanfictionia – tosin vuosikausia sitten.

Joanna pitää eniten omannäköisten, pohdiskelevien tekstien kynäilemisestä. – Kaikkea toki voi ja pitää kokeilla, hän toteaa.

Romaaneista Joannaa miellyttävät realistiset kirjat, jotka käsittelevät ihmissuhteita ja elämää. Hän valittelee, että nykyään lukemiselle ei oikein löydy aikaa. Television ääressä Joanna sen sijaan istuu useammin, sillä hän on koukussa ainakin Greyn anatomiaan ja Täydellisiin naisiin.

Joanna kuuntelee monenlaista musiikkia, mutta pitää eniten indiestä ja electroclashistä. – Kuuntelen myös reggaeta ja räppiä sekä jonkin verran rockia, hän lisää.

Tulevaisuudesta Joanna ei tiedä vielä yhtään. – Kieliä olisi kiva hyödyntää jotenkin, hän kuitenkin toivoo. Joanna on miettinytkin EU-tulkin työtä – tai sitten jotakin aivan muuta, kuten psykologin ammattia.

Oona Vanhanen (16) kuvailee itseään ulospäinsuuntautuneeksi, sosiaaliseksi ja iloiseksi. Hän nauttii seurasta, mutta toisinaan hänestä on kiva pitää koti-ilta esimerkiksi jonkin elokuvan parissa. – Jos saisin valita paikan, jossa asua, se olisi ehdottomasti kaupunki, Oona pohdiskelee. Hän pitää kaupungin vilinästä ja paikan tarjoamista aktiviteeteista.

Oona tykkää uusien asioiden kokeilemisesta ja on juuri aloittanut kuntonyrkkeilyn. Hän käy myös joskus erilaisissa jumpissa. Ratsastusta Oona on aiemmin harrastanut kahdeksan vuotta, ja sen hän voisi aloittaa uudestaan. Koiran ulkoiluttaminen ja sen kanssa touhuaminen kuuluvat myös Oonan arkeen. Eniten hän kuitenkin nauttii ystäviensä kanssa oleilusta. – Paikalla tai sillä, mitä teemme, ei ole väliä, sillä seura on aina parasta, mitä voi olla! Oona hehkuttaa.

Lukiossa Oonalla ei ole tiettyä suosikkiainetta, mutta hän pitää varsinkin psykologiasta ja kuvataiteesta. – Opettaja vaikuttaa omalta osaltaan aineen kiinnostavuuteen, Oona miettii.

Etiksestä Oona on positiivisesti erittäin yllättynyt. – Ilmapiiri koulussamme on mahtava ja olen saanut tutustua todella moniin uusiin, mukaviin ihmisiin, hän perustelee. Yläasteaikoja hän ei enää kaipaile. Koeviikotkin ovat loppujen lopuksi Oonasta melko rentoja.

Etanasta Oona kuuli ensin ystävältään Juliannalta. Oona ajatteli, että kurssi olisi hyvä kokemus ja hän voisi oppia kirjoittamaan paremmin erilaisia juttuja.

Oona haluaa kirjoittaa erilaisia tekstejä, jotta hän saisi kokemusta eri asioiden kirjoittamisesta. – Toivon, että juttuni olisivat muissa ajatuksia herättäviä ja kiinnostavia, hän pohtii.

Lehtiä Oona lukee Voguesta Hesariin, jota hän seuraa säännöllisesti. Hän pitää myös kirjojen lukemisesta. Mielenkiintoinen tarina ja eloisa kieli tekevät hyvän romaanin, ja myös dekkarit ovat Oonan mieleen.

Oonan iPodia hallitsevat selkeästi r’n’b ja hip hop, vaikka hän kuunteleekin aika paljon kaikenlaista musiikkia. – Musiikki, jota voi tanssia, on hyvää! Oona arvioi. Hänen mielestään lyriikat ovat merkittäviä, ja niissä pitää olla jotakin sanomaa tai asiaa, jotta biisi olisi hyvä.

Oonan tulevaisuudensuunnitelmat ovat ainakin toistaiseksi avoimet. – Minulla on ovet auki kaikille mahdollisuuksille, joita tulee vastaan, hän kertoo. Oona ei haluaisi sulkea mitään vaihtoehtoja pois, vaikka päätöksiäkin on joskus tehtävä. Hän on kiinnostunut erityisesti mainonnasta sekä viestinnästä. – Tavoitteenani on kuitenkin mennä sen mukana, mitä vastaan tulee, ja tietysti olla onnellinen ja tyytyväinen, Oona lopettaa.

Maarit Alkulaa (16) kuvaavat lauseet ”Toi täytyy kirjoittaa muistiin”, ”En mä vielä ole myöhässä” ja ”Et sä autoa tarvitse, sinnehän pääsee bussilla”. Hän harrastaa ratsastusta, hevosen hoitamista sekä partiota. Harrastusten lisäksi Maaritin aika kuluu lukien, kirjoittaen, kavereita tavaten ja elokuvia katsellen.

Maarit pitää monista kouluaineista. Esimerkiksi kielet, psykologia ja musiikki kuuluvat hänen lempiaineisiinsa.

Opiskelu lukiossa on Maaritin mielestä välillä rankkaa, mutta yleisesti ottaen oikein mukavaa. – Etis oli loistava valinta! Maarit ylistää. Hän korostaa myös, että koulussamme on paljon kivaa porukkaa. Muutenkin Maarit on viihtynyt Etiksessä hyvin.

Maarit liittyi Etanaan, koska hän haluaisi toimittajaksi ja suorittaa median lukiodiplomia. Etanan toimittaminen kuuluu Maaritin mediadiplomiopintoihin ja kokemus on muutenkin hyödyksi toimittajanuralla. Hän luonnollisesti pitää kirjoittamisesta, ja paras tapa kehittyä kirjoittajana on harjoitteleminen.

Toimitustyötä Maarit on harjoitellut peruskoulun TET-jakson aikana sekä omien lehtiprojektien parissa. Nyt hän on myös toiminut noin vuoden partiolippukuntansa lehden päätoimittajana.

Maarit kirjoittaisi mielellään juttuja aiheista, joista on itse kiinnostunut ja joista hän saa sujuvasti kirjoitettua. – Olisi kiva oppia kirjoittamaan jotain, mitä en ole vielä kokeillut, Maarit lisää.

Maarit tykkää lukea muun muassa kirjoja, lehtiä, sarjakuvia ja kirjeitä. – Romaaneihin uppoutumiselle on nykyään valitettavan vähän aikaa, hän pahoittelee. Lehtiä ja televisiota Maarit seuraa ”enemmän tai vähemmän säännöllisesti”. Radiotakin hän kuuntelee lähes joka aamu.

Musiikista Maarit ei osaa nimetä suosikkigenreään. Hän kuunteleekin monenlaisia kappaleita. Toisinaan Maarit kuuntelee sitä, mitä radiosta sattuu tulemaan, ja joskus hän taas soittaa joululauluja pianolla. – En osaa oikein määritellä musiikkimakuani itsekään, Maarit sanoo.

Tulevaisuudessa Maarit haluaa kirjoittaa, jos se on mahdollista. Hän hakeutuu todennäköisesti toimittajaksi. Jos Maaritin ei tarvitse olla ihan realistinen, hän ilmoittaa tulevansa isona kirjailijaksi. – Pienenä tuli haaveiltua myös näistä perinteisistä eläinlääkärin ja ratsastuksenopettajan ammateista, Maarit muistelee.

Hanna Sipinen (17) on puhelias ”jalat maassa” –tyyppi maustettuna hyvällä mielikuvituksella. Hän pelaa tennistä, lukee ja ulkoilee koiran kanssa. Hannan uusin innostus on purjehtiminen. Hän on ollut merellä vasta pari kertaa, mutta odottaa jo kevätpurjehdusta. Yksi Hannan kiinnostuksen kohteista on myös matkustaminen.

Kouluaineista puhuttaessa Hanna on aika kaikkiruokainen. Eniten hän mainitsee pitävänsä historiasta, yhteiskuntaopista, matematiikasta ja äidinkielestä sekä kaikista muistakin kielistä.

Lukio-opiskeluun Hanna suhtautuu positiivisesti. Hän viihtyy Etiksessä todella hyvin. – Tietenkin on niitä pimeitä ja sateisia kasinaamuja, kun jäisi niin mielellään kotiin nukkumaan, mutta toisaalta koulussa tapaa aina kavereita, Hanna summaa.

Etanaa Hanna toimittaa, koska kirjoittaminen on aina kiinnostanut häntä ja hän halusi oppia kirjoittamaan erilaisia lehtitekstejä. – Etana on hyvä mahdollisuus harjoitella, Hanna ajattelee.

Hanna ei ole ikinä ennen kirjottanut mihinkään lehteen. – Silloin tällöin tulee kyllä harrastettua pöytälaatikkokirjoittelua, hän kertoo.

Kaikenlaisten juttujen kirjoittaminen kiinnostaa Hannaa. Tähän mennessä hän on tykännyt eniten Rooman-matkasta kirjoittamisesta. Myös haastattelut kuuluvat Hannan lempilajien kärkeen.

Romaaneista Hanna lukee mieluiten dekkareita, fantasiaa sekä ”ihan tavallisesta arjesta kertovia kirjoja”. Hän myös lukee Hesaria päivittäin ja katsoo uutiset.

Musiikkia Hanna kuuntelee lähes laidasta laitaan. Tosin imelät pop-biisit tai synkkä hevi eivät tule kysymykseenkään. – Kaikkein eniten inhoan kaikensorttisia tangohumppia ja iskelmää! Hanna julistaa. Queen sen sijaan on hänen mielestään hyvä. Queenin lisäksi Hanna kuuntelee jonkin verran ranskan- ja italiankielistä musiikkia. Myös vanhemmilta joululahjaksi saatu Jason Mrazin levy saa osansa ylistyksestä: – Olen tykännyt ihan älyttömästi.

Hanna haluaisi tulevaisuudessa ammatin, jossä hän voi käyttää luovuutta, vieraita kieliä sekä matkustella. – Sen verran tiedän, etten missään nimessä halua päätyä jakkupukutätöseksi johonkin konttoriin, hän päättää.

Viivi Livio (16) arvelee olevansa luonteeltaan avoin ja puhelias. – Olen joskus melko suorasanainen, hän jatkaa. Viivi on myös kunnianhimoinen ja kertoo haalivansa itselleen usein liikaa tekemistä. – Menen usein erilaisiin projekteihin mukaan ja yhtäkkiä huomaan, että aikatauluni onkin ihan täynnä, hän toteaa arjestaan.

Viivin vapaa-aikaa täyttävät eniten urheilu ja musiikki. Hän käy salilla ja treenaa brasilialaista jujutsua, jossa myös kilpailee. Lisäksi Viivi osallistuu jatkoisoskoulutukseen ja on soittanut pasuunaa kohta seitsemän vuotta. Muuten hänen aikansa kuluu valokuvaten, lukien sekä kirjoittaen. – Raapustelen pääosin lyriikoita ja novelleja, hän tarkentaa.

Koulussa Viiviä kiinnostavat monet aineet. Äidinkieli, psykologia, uskonto ja kuvataide ovat hänen sydäntään lähinnä. Viivi pitää lukiosta, mutta toisinaan opiskelu on hänen mielestään aika raskasta. – Etiksessä tosin on ainakin tasokasta opetusta, hän sanoo ja jatkaa. – Tykkään myös siitä, että saan valita opiskelemani kurssit itse.

Etanaan Viivi lähti mukaan, koska on aina nauttinut kirjoittamisesta. Hän on kiinnostunut toimittajan ja lehtikuvaajan ammateista ja haluaa kehittyä sekä kynäilijänä että kuvaajana. Kurssi on myös osa hänen mediadiplomiopintojaan.

Viivi on vuosikausien ajan kirjoittanut vapaa-ajallaan. Lisäksi hän toimittaa seurakuntansa nuortenlehteä ja oli TET-jakson töissä kustannusyhtiössä. Erilaista kokemusta media-alan töistä on Viiville karttunut muutenkin jonkin verran. – Tuntui hienolta, kun viime kesänä eräs kirjoittamani koko sivun juttu julkaistiin Sanassa, hän muistelee.

Lehtijutuista Viivi voisi tulevaisuudessa kokeilla kolumnia tai pakinaa. – Voisi olla mielenkiintoista pohtia, millaisia kielellisiä keinoja käytän luonnostaan, ja yrittää monipuolistaa taitojani, hän miettii.

Viivi lukee romaaneja ja mangaa kohtalaisen paljon. Yksi hänen lempikirjailijoistaan on Mika Waltari. Hän tykkää lukea myös venäläisiä klassikkoja, esimerkiksi Dostojevskin teoksia. Lehdistä Viivi lukee säännöllisesti Suomen Kuvalehteä ja FightSportia.

Viivi kuuntelee musiikkia metallista poprockiin. – Rammstein kolahtaa parhaiten. Saksan kieli ei sovi mihinkään muuhun niin hyvin kuin teollisuusmetalliin, hän ylistää.

Tulevaisuudessa Viivi haluaisi työskennellä media-alalla tai nuorisotyönohjaajana. Heti lukion jälkeen hänen suunnitelmissaan siintää kuitenkin vapaaehtoinen asepalvelus. – Sanoin jo ihan pienenä, että isona menen armeijaan, Viivi kertoo.

 


Viivi Livio