Etiksen vaihto-opiskelijat esittäytyvät

Muutama tänä lukuvuonna koulussamme opiskeleva vaihto-opiskelija vastaili vappuviikolla Etan@n kysymyksiin. Vielä ehdit tutustua heihin!

 

PROFIILI

Nimi: Barbara Alvarez

Ikä: 18 vuotta

Kotikaupunki ja -maa: Santiago, Chile

Perhe: äiti, isä ja isoveli

Isäntäperhe: äiti, isä ja kaksi pikkuveljeä

Harrastukset: kuntosalillakäynti, koripallo, uinti ja tanssi

 

MIKSI SUOMI?

”Paras koulutus”, Barbara vastaa. Hän korostaa esimerkiksi sitä, että hänellä on Etiksessä vapauksia ottaa kursseja hyvin laajasta valikoimasta. Suosikkiaineikseen Barbara nimeää historian, matematiikan ja kuvataiteen.

 

Suomen ilmasto ja sijainti ovat Chileen verrattuna eksoottisia, ja Barbara     halusi Suomeen myös juuri siksi. Talvi oli kylmyydessään hänelle uusi kokemus, mutta hän piti siitä.

 

ENSIVAIKUTELMA SUOMESTA

Barbara kertoo olleensa todella innoissaan saavuttuaan Suomeen elokuussa. Hän ei malttanut odottaa pääsevänsä tutustumaan suomalaisiin ja suomalaiseen kulttuuriin.

 

OUDOINTA SUOMESSA

Barbaraa ihmetytti aluksi suomalaisten tapa olla alastomana saunassa ja pyöriä lumessa saunan jälkeen. Myös suomalaisten usein hyvinkin hillitty tapa tervehtiä tuttuja oli uutta chileläiselle, joka on kotimaassaan tottunut puheliaaseen ja läheisempään kanssakäymiseen.

 

PARHAAT ASIAT SUOMESSA

Barbara nostaa esille isäntäperheensä sekä ystävänsä, kun kysyn parhaista asioista, mitä hän Suomessa asuessaan on kohdannut.

 

MISTÄ ASIOISTA PIDÄT ENEMMÄN SUOMESSA KUIN KOTIMAASSASI?

Koulutus tulee ensimmäiseksi puheeksi. Koulujärjestelmä Suomessa on hyvin erilainen kuin Chilessä, mistä Barbara pitää hyvin paljon. Hänen kotimaassaan ei ole valinnaisia kursseja ja kokeita pidetään useammin. Suomessa opiskelu on hänen mielestään toiminnallisempaa.

 

 

PROFIILI

Nimi: Ciana Maasen

Ikä: 18 vuotta

Kotikaupunki ja -maa: Seattle WA, USA

Perhe: äiti, isäpuoli, kaksi koiraa ja kaksi kissaa

Isäntäperhe: äiti, isä ja kaksi siskoa

Harrastukset: lentopallo, jalkapallo ja muita urheilulajeja

 

MIKSI SUOMI?

”Halusin nähdä suomalaisen koulujärjestelmän”, sanoo Ciana ensiksi. Hän kuvailee systeemiä haastavaksi, mutta hauskaksi.

 

ENSIVAIKUTELMA SUOMESTA

”Kylmempi versio USA:sta”, kuvailee Ciana ensivaikutelmaansa Suomesta.

Hän kiinnitti huomiota myös siihen, että suomalaiskaupungit ovat luonnonläheisempiä - täällä kaupunkien keskustat eivät ole täynnä pilvenpiirtäjiä.

 

OUDOINTA SUOMESSA

Aluksi Suomi vaikutti myös kulttuuriltaan samankaltaiselta kuin USA. Kun aikaa kului ja Ciana tutustui paremmin suomalaisiin, hän huomasi merkittäviä eroja kotimaansa ja Suomen välillä: suomalaisilla on outo tapa olla hymyilemättä tuntemattomille.

 

USA:ssa on täysin yleistä hymyillä vieraillekin, kun katsekontakti löytyy. Kun hän on toiminut vanhojen tapojensa mukaisesti Suomessa, hän on kuulemma saanut vastaukseksi ainoastaan outoja katseita.

 

PARHAAT ASIAT SUOMESSA

”Ystävystyminen Suomessa vie kauan, mutta ystävyys myös kestää kauan”, kiteyttää Ciana omien kokemustensa pohjalta.

 

Suomalaista kouluruokaa Ciana kehuu  ”tuoreeksi ja lämpimäksi”; USA:ssa ruoka on lähinnä ”jäistä pizzaa”. Yllättäen Ciana mainitsee myös mämmin. Hän kertoo syöneensä sitä hyvin paljon pääsiäisenä vaniljakastikkeen kanssa.

 

MISTÄ ASIOISTA PIDÄT ENEMMÄN SUOMESSA KUIN KOTIMAASSASI?

Ciana mainitsee suomalaisen leivän: ”USA:ssa leipä on valmiiksi leikattua ja teollisen oloista. Suomalainen leipä on aitoa leipää.”

 

 

PROFIILI

Nimi: Kunlada Fah Sanmad

Ikä: 17 vuotta

Kotikaupunki ja -maa: Sadao Singkhla, Thaimaa

Perhe: isä, äiti, isosisko ja kaksi pikkuveljeä

Isäntäperhe: isä, äiti ja kaksi pikkuveljeä

Harrastukset: fantasiakirjat ja jalkapallo

 

MIKSI SUOMI?

Fah kiinnostui Suomesta nähtyään Twitterissä kuvan suomalaisista kellumassa joessa - todennäköisesti kaljakellunasta.

 

ENSIVAIKUTELMA SUOMESTA

Isäntäperheen vieraanvaraisuus teki vaikutuksen Fahiin. Heidän ensimmäinen ateriansa yhdessä oli grilliruokaa.

 

OUDOINTA SUOMESSA

Kesäisin päivän kestäminen kauemmin kuin kaksitoista tuntia oli Fahille aivan uutta ja erikoista.

 

PARHAAT ASIAT SUOMESSA

Tasa-arvo Suomessa on jotain, mistä Fah pitää todella paljon. Se on keskeinen arvo Suomen hallituksen päätöksissä sekä kouluissa ja ihmisten keskuudessa ylipäätään.

 

MISTÄ ASIOISTA PIDÄT ENEMMÄN SUOMESSA KUIN KOTIMAASSASI?

Fah mainitsee uudestaan koulussa vallitsevan tasa-arvon, jonka ansioista kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus saada laadukasta opetusta. Hän mainitsee myös julkisen liikenteen ja suomalaisen metsän olevan asioita, joista hän pitää enemmän Suomessa kuin Thaimaassa.

 

 

 

PROFIILI

Nimi: Tsuguko Kawasaki

Ikä: 17 vuotta

Kotikaupunki ja -maa: Niigata, Japani

Perhe: äiti, isä ja pikkuveli

Isäntäperhe: äiti, isä, kaksi siskoa, veli ja isoäiti

Harrastukset: laulaminen ja kuvataide

 

MIKSI SUOMI?

Tsuguko oli kiinnostunut suomalaisesta kulttuurista sekä koulutuksesta, joten hän valitsi Suomen kohdemaakseen.

 

ENSIVAIKUTELMA SUOMESTA

Tsuguko oli aluksi peloissaan, koska suomalaiset ihmiset tuntuivat olevan todella pitkiä. Hän myös huomasi heti aluksi, kuinka hiljaisia suomalaiset tyypillisesti ovat.

 

OUDOINTA SUOMESSA

”Mämmi on outoa”, Tsuguko kertoo. Kuten useimmat vaihto-oppilaat, hänkään ei aluksi ihastunut mämmiin, mutta on sittemmin kuulemma alkanut pitää siitä. Hän mainitsee myös salmiakin, jonka mausta hän ei pidä.

 

PARHAAT ASIAT SUOMESSA

Tsuguko mainitsee Suomessa parhaimmiksi asioiksi luonnon ja taiteen. ”Pidän itse asiassa kaikesta”, hän vielä lisää.

 

Teksti Kalle Koivu 15B

Kuvat Kalle Koivu ja vaihtareiden omat albumit