Hauska ja monipuolinen LUMA-viikko

Etis vietti vilkasta LUMA-viikkoa 2. – 6.11. Se osoittautui hauskaksi tapahtumaksi, josta varmasti jokainen löysi jotain itselleen mielenkiintoista.

Varsinaiset tapahtumat alkoivat tiistaina, jolloin suuri joukko etisläisiä kokoontui auditorioon seuraamaan Aalto-yliopiston apulaisprofessorin Jaan Praksin luentoa satelliiteista. Paikalle pääsivät myös Mankkaan yläkoulun LUMA-luokkalaiset. Luento koostui kahdesta osuudesta, joista ensimmäinen kertoi yleisesti satelliiteista ja niiden kehityksestä ja merkityksestä. Toisessa osassa perehdyttiin ensimmäisiin suomalaisiin satelliitteihin, Aalto-1:een ja Aalto-2:een. Ne on tarkoitus lähettää avaruuteen keväällä 2016.

Luento sai paljon kehuja niin mielenkiintoisesta sisällöstään kuin puhetta havainnollistavasta diaesityksestäänkin. Jotkut etisläisistä innostuivat sen jälkeen vielä menemään Aalto-yliopistoon kuuntelemaan lukiolaisille suunnattua matematiikkaluentoa, jossa puhuttiin muun muassa kulmikkaista palloista ja muista matemaattisista olioista.

Viikkoon sisältyivät myös valtakunnalliset kemia- ja fysiikkakilpailut. Näihin vuotuisiin koitoksiin etisläisiä osallistui molempiin kymmenkunta. Kaikki muutkin pääsivät kuitenkin halutessaan kisailemaan viikon aikana, sillä tarjolla oli joka päivä päivän LUMA-kysymys: geometriaa, laskemista tai esimerkiksi perinteisiä arvoituksia. Oikein vastanneiden keskuudesta arvottiin joka päivä jäätelöpalkinnon saaja. Kaverin pystyi haastamaan myös shakissa; shakkilautoja oli aulassa monta kappaletta.

Keskiviikkona Etikseen saapui Helsingin yliopiston kemianopiskelijoita vetämään hauskoja Gadolin-työpajoja. Mielenkiintoa herättivät erityisesti vetyautot, ja työpajan ympärillä oli usein suuri joukko opiskelijoita.

Kemiapajan lisäksi aulassa oli koko viikon erilaisia pulmapelejä. Ne osoittautuivat loistavaksi välitunnin ajanvietteeksi ja saivat suurta suosiota. Pulmia oli monia erilaisia ja eritasoisia, ja välillä pulmapelivälineen palauttaminen alkutilanteeseen ratkaisemisen jälkeen olikin suurin haaste. Pelien ratkaisemisesta sai hyvän mielen, jolla jaksoi taas ahertaa loppupäivän. Pelien lisäksi aulassa oli esillä myös julisteita historiallisista tiedemiehistä.

Fysiikan ensimmäisen kurssin ryhmät pääsivät myös vierailulle Helsingin observatorioon. Opastetulla kierroksella kerrottiin esimerkiksi rakennuksen historiasta ja avaruudesta. Sieltä löytyi myös hauska vaaka, jolla sai mitata, kuinka paljon itse painaisi esimerkiksi Jupiterissa. Saimme kokeilla, kuinka painava meteoriitti on, ja näimme siitä 3D-tulostuksen. Lisäksi kiertelimme rakennuksessa ja kuulimme samalla lisää tähtitieteestä; kävimme myös tähtitornissa, jonka seinät pyörivät.

LUMA-viikko oli oikein hauska kokemus. Kaikki pystyivät osallistumaan tapahtumiin, vaikka eivät olisikaan luonnontieteistä kovin kiinnostuneita, sillä esimerkiksi pulmapelit vaativat vain nokkeluutta. Monipuolisen ohjelman takia jokainen löysi varmasti jotain itselleen sopivaa. Mielenkiintoinen viikko oli mukavaa vaihtelua koulun arkeen!

 

Teksti: Elli Törnqvist 15D

Kuvat: Pirjo Häkkinen