Kissaopon viimeinen koulukevät

Kiireinen. Mielenkiintoinen. Antoisa. Näin tämän lukuvuoden jälkeen eläkkeelle siirtyvä Kati Rasanen eli tuttuvallisesti Kati-opo kuvailee monivuotista työrupeamaansa Etiksessä.

Lapsena Katin haaveammatit vaihtelivat. ”10-vuotiaana halusin olla sairaanhoitaja ja lähteä lähetystyöhön Ambomaalle. Seuraavaksi halusin kotitalousopettajaksi tai teologiaa lukemaan. Pappeus olisi kiinnostanut, mutta silloin naispapeista ei ollut tietoakaan. Harmi, etten ymmärtänyt lähteä Ruotsiin hakemaan pappisvihkimystä.”

Kati päätyi luokanopettajaksi, mutta se osoittautui vääräksi valinnaksi. Kun opo kävi vierailemassa alakoululaisten luona, Kati löysi kutsumuksensa ja valmistui lopulta opinto-ohjaajaksi.

”Opon työnkuva on muuttunut paljon vuosien varrella”, Kati kertoo. ”Aluksi työ oli hyvin opettajamaista, oli oikeasti ”opetettavia” asioita, videoita eri ammateista, selkeitä selostuksia eri aloista. Tietokoneiden tulon myötä työt ovat ulkopuolelta katsottuina kovasti samanlaistuneet, työtehtävät muuttuneet näkymättömämmiksi, työelämän muutosvauhti kiihtynyt. Järkevämpää on tänään keskustella suuremmista kokonaisuuksista ja vielä enemmän yleisistä työelämän vaatimuksista. Ainut, mikä nykyään on varmaa, on muutos. Mikä sitten on pysynyt samanlaisena? ”Ihmisten kohtaaminen. Nuoret eivät ole muuttuneet.” Opon tärkein tehtävä on Katille selvä. ”Tärkeintä on olla aikuinen, jolla on aikaa.”

"Katin käyttämät hellittelynimet olivat ihania: emme olleet tutoreita, olimme tutoriineja”, muistelee toisen vuosikurssin opiskelija Sandra Saranpää hymyssä suin. Toinen opiskelija taas on ollut vaikuttunut ”Kissaoponsa” tehokkuudesta ja ammattitaidosta: "Katin tarmokas ote työhönsä ei unohdu. Melkein säikähdin, kun hän moukaroi lukkariani uuteen uskoon silmää räpäyttämättä - mutta kyllä siitä suuri hyöty oli."

Opinto-ohjaajan ammatti onkin tarjonnut paljon haasteita, ja ihmisten kanssa työskenteleminen voi olla hektistä. ”Jälkikäteen tulee aina puitua sitä, tehtiinkö oppilaan kohdalla paras mahdollinen ratkaisu ja olisiko voinut toimia toisin”, Kati kertoo. ”Opon työtä voi tehdä monella tavalla.”

Toisaalta opona työskenteleminen on myös antanut Katille paljon, ja uraan on sisältynyt monia ikimuistoisia hetkiä. ”Olen saanut ihania ihmiskontakteja, esimerkiksi hurmaavia opo-kollegoita, ja päässyt paikkoihin, joihin työn puolesta ei yleensä päästä. Päivänä, jona sain tiedon siitä, että virkani oli siirretty Etelä-Tapiolan lukioon, olin todella onnellinen.”

Jos opon työ on antanut Katille paljon, on hän ollut itsekin antavana osapuolena. Työtoverit miettivät jo hieman kauhuissaan ensi lukuvuoden alkua, jolloin Kati ei olekaan valmistellut kaikkea tutor-illasta lukiomessuihin. ”Kati on ollut se, joka tietää, mitä Etiksessä tapahtuu ja mitä pitäisi tapahtua”, toteavat äidinkielen opettajat Riikka Ruokonen ja Elina Oja. ”Kävelevä Google”, määrittelee opo-kollega Tuuli Turjanmaa. ”Ja almanakka!” lisää historian opettaja Katri Råglund.

Nyt aika Etelä-Tapiolassa alkaa kuitenkin huveta, ja eläkevuodet näkyvät jo edessä.

”Olen käynyt koulua 4-vuotiaasta, alussa siskoni mukana, myöhemmin opettajana ja sitten opona”, Kati sanoo. ”Odotankin sitä, etten ole enää koulun lukuvuoden aikatauluihin sidottu.”

Hän jakaa myös muutaman neuvon nykyisille ja tuleville opiskelijoille. ”Joudutte tekemään pitkän työuran, joten valitkaa työ, josta nautitte. Alaa voi toki vaihtaa myöhemmin, jos valinta osoittautui vääräksi. Hyvästä pohjakoulutuksesta on aina hyötyä.”

Eläkkeen kutkuttavasta odotuksesta huolimatta Katin ajatukset ovat myös haikeat. ”Jään kaipaamaan Etiksestä monia asioita”, hän sanoo. ”Nuoria ihmisiä, elävää elämää. Tilannekomiikkaa. Opon huoneen lasiseinistä näkee paljon hauskoja asioita.”

Etiksen väki taas jää kaipaamaan Etiksen menestyksen rakentajaksikin mainitun Katin loputonta energiaa ja valtavaa työpanosta ja toivottaa erittäin hyvin ansaittuja leppoisia eläkepäiviä.

 

Veera Laitinen

Viivi Kuosa

Elina Oja