Pirteä ja reipas minnesotalainen

Vaihto-oppilasvuosi on upea kokemus, ja se jää mieleen koko loppuelämäksi. Uusi kulttuuri ja uudet ihmiset avartavat maailmankuvaa, ja kansainvälisen kanssakäynnin taidot karttuvat. Lisäksi saa uusia ystäviä. Vuosi on kuitenkin pitkä aika. Koti-ikävä ja oman kotimaan kaipuu ovat vaihtovuoden ikäviä puolia. Etelä-Tapiolan lukioon saapunut vaihto-oppilas Ella Wuollet kertoo, mitä hän odottaa tulevalta vaihtovuodeltaan Suomessa ja mitä jäi kaipaamaan kotimaastaan.

Ujoja ihmisiä

Yhdysvaltojen pohjoisosassa sijaitsevasta Minnesotasta kotoisin oleva Ella Wuollet saapui Suomeen Rotary- järjestön kautta. Hänellä on vaihtovuotensa aikana Suomessa kolme eri isäntäperhettä. Kotona Minnesotassa Ellalla on kaksi isoveljeä, mutta tämänhetkisessä isäntäperheessä Espoossa hänellä on kaksi isosiskoa. Tämä on hänen mielestään mukavaa, sillä hän kertoo aina halunneensa isosiskoja.

Ella halusi lähteä vaihto-oppilaaksi, koska hän pitää matkustamisesta ja eri kulttuureista. Suomeen hän taas  haki, koska on itse asiassa neljännessuomalainen. Hän on jopa käynyt suomen kielen ja kulttuurin kurssilla Salolampi-leirikeskuksessa Pohjois-Minnesotassa. Salolampi on osa Concordia Languages Villages  –organisaatiota, ja siellä järjestetään suomeksi  leiriohjelmaa  lapsille, nuorille ja aikuisillekin ympäri vuoden.

Etiksessä aloittaminen jännitti Ellaa, koska hän tiesi Etelä-Tapiolan lukion olevan Suomen paras, mutta toisaalta sen takia myös odotukset Etiksestä olivat korkealla. Suomea kohtaan hänellä oli joitakin ennakkoluuloja; hän esimerkiksi osasi odottaa hieman ujoja ihmisiä.

Maamme on osoittautunut kuitenkin paremmaksi kuin Ella osasi odottaa. Luonnonläheisyys on hänen mielestään Espoossa mukavaa, ja vaikka Espoo on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki, täällä on silti vihreää, Ella hämmästelee.

Suomalaisten ”ujous” on kuitenkin osoittautunut sellaiseksi kuin hän kuvittelikin. Ella ihmettelee sitä, että suomalaiset eivät tervehdi toisiaan samalla tavoin kuin yhdysvaltalaiset eikä koulun käytävillä moikkailla kaikille. Siitä huolimatta Ella pitää suomalaisia mukavina. Hänestä moikkaamattomuus tuntui aluksi epäkohteliaalta, mutta nyt hän on ymmärtänyt, että se ei vain kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

Minnesota vs. Suomi

Suurimpana erona Minnesotan ja Suomen välillä Ella pitää arkisia, yhteiskunnallisia asioita. Kotona Ellalla oli jo ajokortti, ja hän kertoo, että on tuntunut hassulta olla ajamatta autoa pitkään aikaan. Hän kaipaa kotoaan myös hyvää ruokaa ja Minnesotan edullisempia hintoja.

Koulunkäynti puolestaan eroaa siten, että Minnesotassa koulua on joka päivä kello 8 - 15, mutta Suomessa koulupäivän aika voi vaihdella. Tästä Ella on pitänyt, sillä hänestä on mukavaa päästä välillä vähän aiemmin koulusta. Oppitunnit ovat hänen mukaansa kivempia ja opetus parempaa kuin Minnesotassa.

Kouluruokaamme yhdysvaltalaistyttö ei kuitenkaan pidä kovinkaan maukkaana. Ehkä syynä on se, että Ellan mukaan suomalaisessa ruoassa on enemmän kasviksia kuin minnesotalaisessa. Ella on myös huomannut, että Suomessa suositaan enemmän lähellä tuotettuja elintarvikkeita kuin Minnesotassa.

Kiitollinen vaihtari

Suomen kieli on Ellan mielestä vaikeaa, mutta hän on silti oppinut sitä jo hieman. Hän on saanut Etiksestä uusia ystäviä ja kokenut niin oppilaat kuin opettajatkin mukaviksi ja ystävällisiksi. Ella pitää vaihtariksipääsyä etuoikeutena ja on siitä kiitollinen. Koti-ikävää Ellalla ei vielä ole ollut, mutta vuoden aikana sekin ehtinee vielä yllättää. Hän odottaa saavansa paljon uusia kokemuksia ja toivoo oppivansa puhumaan Suomea paremmin ja ymmärtämään suomalaista kulttuuria.

Minnesotassa Ella harrasti yleisurheilua ja lumilautailua - kenties hän pääsee lumilautailemaan vielä Suomessakin. Kuten useimmat nuoret, vapaa- aikaa hän vietti paljon myös kavereidensa kanssa.

Uusien ystävien ja tuttujen saaminen onkin Ellan vaihtovuoden toivelistalla, joten nyt kaikki rohkeasti juttelemaan Ellalle ja muillekin tämän vuoden vaihtareille. Pidetään heistä huolta ja varmistetaan, että heidän vuodestaan Suomessa tulee ikimuistoinen!

Teksti ja kuva: Iida Kurkilahti 14A