Teho-osastolta aivoleikkaukseen

Etelä-Tapiolan lukiolaisille tarjoutui loistava tilaisuus vierailla Töölön sairaalan neurokirurgisella osastolla ja saada pieni vilkaisu lääkärin työhön maanantaina 13.5.2013. Halukkaita olisi ollut enemmänkin, mutta mukaan voitiin ottaa vain Ihmisen biologia -kurssin suorittaneet.

Vierailu alkoi kokoontumisella Töölön sairaalan sisäänkäynnillä Topeliuksenkadulla. Tavattuamme meidät vastaanottavan lääkärin, neurokirurgi Riku Kivisaaren, siirryimme pukuhuoneisiin vaihtamaan sopiviin vaatteisiin. Pyjamamaiset valkoiset housut ja paidat, sairaalasukat ja turkoosit tossut päällämme pääsimme siirtymään neurokirurgiselle osastolle, jossa meille esiteltiin klinikan toimintaa.

Neurokirurgia on keskushermoston, aivojen ja selkäytimen, leikkaushoitoa. Yleisimpiä neurokirurgisesti hoidettavia sairauksia ovat kallonsisäiset kasvaimet, aivovammat, aivoverisuonihäiriöt, selkäydinkanavan kasvaimet ja puristustilat sekä vaikeat kiputilat, liikehäiriöt ja epilepsia. Hoidon lisäksi klinikka keskittyy myös opettamaan tulevia neurokirurgeja sekä tekemään tiedettä edistävää tutkimustyötä.

Koska neurokirurgiaa harjoitetaan vain yliopistollisissa keskussairaaloissa, on kaikki Helsingin, Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan neurokirurginen hoito keskitetty Töölöön. Sairaalan 4 leikkaussalissa ja 16 tehohoitopaikalla hoidetaan yli 2500 leikkausta vuodessa. Lisäksi Töölöön on keskistetty myös muut erityisen vaativat neurokirurgiset tapaukset koko Suomesta.

Klinikkaa pidetään maailmanlaajuisesti yhtenä johtavista keskuksista aivoverisuonien ja vaikeiden aivokasvaimien mikroneurokirurgisessa leikkaushoidossa. Töölön yksikössä vieraileekin vuosittain toista sataa ulkomaista neurokirurgia hakemassa oppia uusimmista leikkausmenetelmistä. Yksikkö on maailmanmittapuullakin hyvin tehokas. Kivisaaren mielestä tehokkuus johtuu työmoraalista ja kahvi-pullataukojen vähäisestä määrästä.

Lyhyen esittelyn jälkeen lähdimme kiertelemään klinikkaa kuuden oppilaan pienryhmissä lääkärien johdolla. Leikkausmikroskoopilla pääsimme esimerkiksi harjoittelemaan tikkien tekemistä muoviseen harjoituspalaan, joka simuloi muodoltaan selkärankaan tehtäviä leikkauksia. Tottumattomille leikkausreiässä operoiminen pienen pienillä instrumenteilla mikroskoopin läpi katsoen oli hyvin hankalaa. Niinkään yksinkertainen asia kuin tikin ompeleminen ei oikein sujunut.

Sairaalan teho-osasto poikkesi paljon mielikuvastani, jonka olin saanut elokuvien perusteella. Kiire, piippaavat laitteet ja ambulanssin sireenit puuttuivat kokonaan. Osastolla, jossa kävimme, on neljä vuodepaikkaa, joissa kolmessa oli potilas. Kaikki potilaat olivat joko tajuttomia tai nukkuivat, mutta  huoneessa oli koko ajan useita hoitajia seuraamassa heidän vointiaan. Erilaisia letkuja ja mittareita oli kaikilla runsaasti, ja näyttötauluilta näkyivät jatkuvasti reaaliajassa esimerkiksi tiedot potilaan sydämensykkeestä ja verenpaineesta. Yleistunnelma oli kuitenkin rauhallinen.

Lopuksi pääsimme vielä leikkaussaliin seuraamaan leikkausta, jossa hoidettiin välilevyn pullistumaa. Ennen saliin astumista tosin vedimme vielä kasvoillemme hengityssuojat ja desinfioimme kädet käsidesillä. Etukäteen myös varoiteltiin, että leikkaussalissa saattaa tulla jännityksen ja esimerkiksi hajun tai verisen näkymän takia paha olo, mutta silloin tulisi vain poistua mahdollisimman nopeasti tai istua lattialle.

Toisin kuin etukäteen olin kuvitellut, ei leikkaus ollutkaan kovin verinen tai dramaattinen. Mekka-asennossa eli istuvassa kyykyssä ollut nukutettu potilas oli kokonaan peitetty, eikä näkyvissä ollut muuta kuin leikkaushaava. Haavaa kuvattiin kameralla ja näytettiin useammalla televisiolla, niin että kaikki leikkaussalissa olevat pysyivät tilanteet tasalla. Operoiva lääkäri oli hyvin mukava ja selitti leikkauksen kulkua sekä kyseli meiltä tulevaisuuden ura-ajatuksista leikatessaan.

Tunnelma salissa oli muutenkin rento. Radio soi taustalla, anestesiahoitaja esitteli leikkausta sitä seuraamassa olleelle lääketieteen opiskelijalle, ja eräs hoitaja kirjaili tietokoneelle tietoja. Onneksi ei kenellekään ainakaan minun ryhmästäni tullut leikkausta seuratessa paha olo.

Leikkauksen jälkeen oli aika siirtyä takaisin koululle opiskelujen pariin. Vierailu oli mielestäni loistava tapa saada katsaus lääkärin päivittäiseen työhön sekä sairaalan toimintaan. Iso kiitos biologianopettaja Pentti Heikkiselle siitä, että hän järjesti tämän vierailun!                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Julia Jutila