Maisema kuin postikortista

Kengät hiertävät jalat rakkuloille. Ravintolassa ei onnistuta tilaamaan. Aikaero painaa silmäluomia alaspäin. Taksikuski kuljettaa väärään paikkaan. Matkatavarat eivät tule perille. Mutta kaikki kestetään - koska ollaan lomalla.

Kesän lähestyessä ja monien etisläisten pakkaillessa matkalaukkujaan on hyvinkin osuvaa ja ajankohtaista pohtia, mitä me matkustamiselta todella haluamme: rentoutumista, shoppailua - vai kenties uuden magneetin elämänkokemustemme jääkaapinoveen.

Matkustaessani ensi kertaa Pariisiin viime pääsiäisenä matka ei alkanut täysin toivotulla tavalla. Lento toki oli ajallaan, ja laukkumme saimme kahmaistua ensimmäisten joukossa. Olimme varanneet etukäteen tilavan taksin, jonka kuljettaja odottikin lupaavasti Charles de Gaullen lentokentän aulassa nimilapulla varustettuna. Kuljettajan vauhdissa pysyminen oli kuitenkin hankalaa. En voinut olla ajattelematta, yrittikö kuljettaja varastaa matkalaukkumme ja paeta lentokentän syövereihin. Pääsimme kuitenkin nihkeän hikiseen taksiin helpottuneina.

Kuski tarkisteli lukuisia kertoja hotelimme nimen ja keskittyi tietä enemmän iPhone-iPad -varustuksensa intensiiviseen tuijotukseen. Huolemme kuitenkin haihtui hetkeksi taksin ajaessa Pariisin kapeille kaduille kiehtovien puistojen ja hehkuvanvärikkäiden hedelmäkauppojen ohi. Taksi pysähtyi. Kuljettaja oli hetken hiljaa ja sanoi: ”It’s here.” Sisälle hotelliin päästyämme kauhistuimme. Aula oli pieni ja täynnä punaisella sametilla pehmustettuja huonekaluja. Se toi vahvasti mieleen tupakansavuisen bordellin. Emme voineet olla oikeassa hotellissa. Avulias hotellivirkailija vahvisti epäilymme. Olimme tienneet jo ennen lähtöä, että Pariisissa on kaksi samannimistä hotellia. Toisessa niistä oli internet-kommenttien mukaan kirppuja. Olimme kirpullisessa - se oli varmaa. Pitkän ja turhautumuksenkatkuisen, öisen harhailun jälkeen päädyimme lopulta omaan hotelliimme. Erehdyimme kuitenkin kysymään vastaanottovirkailijalta ravintolavinkin. Se oli virhe, vaikkakin jälkeenpäin saanut aikaan hyvät naurut.

Välillä tuntuu, että suurin virhe, jonka turisti voi matkustellessaan tehdä, on tunnustaa olevansa turisti. Palvelu muuttuu välittömästi, ja rahanhimoisten paikallisten silmiin syttyy palo mahdollisuudesta kyniä kieltä puhumaton turisti rahattomaksi. Itse ravintolassa istuessamme yritimme tilata ainoastaan alkupalat nälänasteesta ja epäilyttävän ravintolan pilviähipovasta hintatason takia. Tilausta tehdessämme tarjoilija kuitenkin tokaisi: ”No!” Jossainpäin noin metrin korkuisessa ranskankielisessä liitutaulussa ilmeisesti luki, että jokaisen asiakkaan oli tilattava yksi pääruoka. Olin jo syönyt pöytään tuoduista, epäilemättä eilisistä, oliivileivistä yhden. Pakomme oli tehty mahdottomaksi.

Myös nähtävyyksiin jonottaminen tuntuu täysin järjettömältä. Ensin matkustetaan tunteja lentokoneessa, ja sitten seistään koko loma jonossa Eiffel-tornin tai Louis Vuittonin laukkukaupan edessä. Matkustelu on kuin postimerkkien keräämistä. Matkat ikuistetaan Facebookiin ”USA 2011” ja ”Ranska-09” -albumeiksi - kaiken kansan ihmeteltäviksi. Tavoitteena on kerätä omalle listalleen mahdollisimman monta kohdetta. Louvressa kiertäessämme samassa opastuksessa mukana olleet australialaiset kulkivat perässä silmissään tyhjä katse vailla kiinnostuksen häivää. Mutta eihän kotona voi kertoa käyneensä Pariisissa ja jättäneensä väliin yhden tärkeimmistä nähtävyyksistä. Onko todella niin, että mitä epätavallisemman matkakohteen keksii ja mitä enemmän nähtävyyksiä ehtii kiertää, sitä onnistuneemman loman viettää?

Erikoisuuden tavoittelu konkretisoituu minulle kävellessäni Eiffel-tornilta Champ de Marsin puiston läpi. En voi olla hymähtelemättä aasialaisen morsiamen värjöttäessä puoleen reiteen ylettyvässä, pitkälaahuksisessa designer-hääpuvussa ja viidentoista sentin korkokengissä viiden celsiuksen viimassa vain saadakseen ikimuistoisen hääkuvan- jota esitellä kotona kaikelle kansalle.

Kaikesta matkustuksen kyseenalaisuudesta huolimatta omat voimani eivät silti riitä vastustamaan uusien elämysten ja yllätysten - ehkä viisastumisenkin - mahdollisuutta tilaisuuden tarjoutuessa. Olenkin jo retuuttamassa matkalaukun kuvatustani ulos varastosta - kohti uusia seikkailuja, jotka nekin saattavat olla vain kuin uusia, pieniä jääkaappimagneetteja.

Teksti ja kuva: Ellamaija Kasanen