Herätyskello soi kello 10. Aurinko on noussut jo korkealle, ja on muutenkin ihastuttava sunnuntai-aamupäivä. Mutta mitäpä minä teen tänä ihanana vapaapäivänä? Minäpä lähden kouluun! On sunnuntai 23.5. ja suuntanani on Etelä-Tapiolan lukion musikaali ”Kortteli”. Kipaisen sängystä nopeasti suihkuun ja suuntaan pyöräni kohti Etelä-Tapiolaa. Puoliltapäivin saavun koululle ja nousen hissillä kuoroullakolle.

Avatessani ullakon oven huomaan ilokseni, että paikalle on ilmestynyt jopa muitakin. Viimeisen esityksen tuottama jännitys on siis ajanut paikalle muitakin aktiivisia opiskelijoita. Edellisen päivän äänitykset raikaavat ullakon massiivisissa tiloissa ja toivottavat minut tervetulleeksi paikalle. Osalla roolivaatteet ovat jo päällä, osa ei ole vielä jaksanut vaivautua paikalle. Esitys on alkamassa kuitenkin jo kahden tunnin kuluttua. Siirryn toimipisteelleni yleisön istumapaikkojen taakse ja alan käynnistellä laitteitani. Lamput kiinni pistorasioihin, DMX-piuhat valoista ohjauspaneeliin... Jos olen valmis hyvissä ajoin, kulutan aikaani laulamalla Justin Bieberiä langattomiin headset-mikrofoneihin ja hyppimällä ympäri ullakkoa. Vihaisten katseiden kiinnittäisessä huomionsa minuun hiljenen ja siirryn tietokoneeni pariin.

Noin 45 minuuttia ennen esityksen alkua paikalle saapuu valokolleegani Tony Leskinen. Käymme viime hetken valmistelut (tarkistamme kaiken olevan kunnossa ja käymme käsikirjoituksen läpi) vielä lävitse ja alamme olla valmiita viimeiseen esitykseen. Tekniset ongelmat näyttävät kadonneen juuri sopivasti ennen loppuhuipennusta. Yleisöä alkaa valua tasaisena virtana sisään jo puoli tuntia ennen esityksen alkua, joten yritämme olla häiritsemättä heitä liikaa.

Kello 14.00 esitys on valmis alkamaan. Johanna Knaapi pitää perinteisen aluspuheen musikaalille, ja yleisvalot sammuvat. Valaistus vaihtuu yölliseen siniseen, ja näyttelijät saapuvat lavalle. Kaikki menee, yllättävää kyllä, suunnitelmien mukaisesti muutamaa ääniongelmaa lukuun ottamatta.

Kello 15.20 Etiksen ensimmäinen musikaali ikinä on virallisesti ohitse. On hienoa nähdä, miten suuren porukan ahkerointia on tuottanut tulosta yleisön aplodien myötä. Yleisvalot syttyvät jälleen, ja yleisö poistuu kukittamisien jälkeen kohti loppupäivän viettoa. Meidän työmme ei kuitenkaan ole vielä ohi. Kuoroullakon täytyy olla täysin siistissä kunnossa seuraavaan päivään mennessä. Alkaa musikaalin lavasteiden, soittimien ja yleistekniikan purku ja siirtäminen tuleviin säilytyspaikkoihin. Musikaalilaiset eivät näytä kovin innokkailta kantamaan pölyistä laitteistoa kierreportaikkoa pitkin alakertaan lukion tiloihin, mutta Johannan ja musiikinopettaja Päivi Järvisen johdattamana tavarat alkavat pikkuhiljaa kadota ullakolta.

Kello 16.00 Johanna kertoo joutuvansa lähtemään kohti uusia seikkailuja. Tavaroita on vielä todella paljon jäljellä yläkerrassa, mutta valitettavasti moni pitää Johannan lähtöä merkkinä siitä, että he voisivat myös itse lähteä paikalta. Lopulta paikalla olemme enää musiikinopettaja Järvisen lisäksi Marko Laakso, Eevi Erkko, Tony Leskinen sekä minä itse. Loput purkamiset ja kantamiset hoituvatkin tällä porukalla, sillä aikaa kun muut ovat siirtyneet jo viikonlopun viettoon. Lopullisesti purku päättyy kello viiden jälkeen.

Väsyneenä, mutta tyytyväisenä palaan pyörällä kotiin. Matkalla soitan musiikinopettaja Järviseltä saamaani kazoota, joka on pieni puhallinsoitin. Kotona käyn jo toista kertaa päivän aikana suihkussa, jotta saisin kuoroullakon viimeisetkin pölyt katoamaan itsestäni. Raskaan työrupeaman jälkeen romahdan sohvalle enkä nouse siitä loppupäivänä.

Mikko Toivonen