Categories: Lukuvuosi 18-19
      Date: perjantai 24. marraskuuta 2017
     Title: Kendoa ja kerhotoimintaa – vierailu japanilaisessa lukiossa

Kaskaat säksättävät itsepintaisesti ympärilläni, hellettäkin on noin 35 astetta, ja ilma vaikuttaa seisahtuneen paikalleen. Olo on kuuma ja raskas. Heiluttelen vastikään lahjaksi saamaani paperista viuhkaa saadakseni hieman helpotusta tuskaani ja siristelen silmiäni auringossa. Istun hiekkakentän laidalla ja katson, kun viimeisen päälle varustautuneet pojat pelaavat baseballia -- ovat kuulemma harjoitelleet jo aamuvarhaisesta ja jatkavat aina iltaan asti. Kauempana siisteihin ruutuhameisiin ja valkoisiin paitoihin sonnustautuneet tytöt kopittelevat tennispalloa.

Maastoutumista Nishiwakin lukioon

Nishiwakin, tai ”Japanin navan”, kuten paikalliset maalaiskaupunkia nimittävät, lukiossa käy kuhina, vaikka elokuiset päivät ovatkin nousevan auringon maassa kostean kuumia ja monen tekisi varmasti mieli maata kotona ilmastointilaitteiden ja jäätelöpuikkojen kera. Sen sijaan käsityöluokassa valmistellaan asuja seuraavaan muotinäytökseen, judokat heittelevät toisiaan tatamilla ja jostakin kauempaa kantautuu orkesteriharjoitusten rytmikäs melodia. Käännyn minulle koulua esittelevän tytön, Erin, puoleen ja kysyn, onko kesäloma jo loppunut, kun koulualueella on näin vilkasta. Saan osakseni iloisen toteamuksen: ” No mutta, nythän on kesäloma!” Vaikka kaikki oppilaat ovat joka päivä koulussa? Kyllä. Ainakin Nishiwakissa koululaiset tulevat kouluun lomallakin puuhailemaan kerhoissaan tai preppaamaan loman jälkeisiin kokeisiin ja uusintoihin.

Samalla kun syömme eväitä koulunpihan penkillä, kerron, että Suomessa koululaisten kesäloma kestää kaksi kuukautta ja harrastuksetkin ovat yleensä koulutoiminnasta erillään, maksullisia tai kaupungin järjestämiä. Vastaukseksi pääsee uusien ystävieni suusta kirkkaasti yhteen ääneen ihmettelevä ” Eeeee!?”. Japanissa koulusta riippuen kesäloma kestää kahdesta neljään viikkoon ja jotteivät aivot aivan tylsisty vapaa-ajasta, saavat oppilaat myös pinon lomaläksyjä. Koulujen kerhotoiminta, joka riippuu pääosin oppilaiden oma-aloitteisuudesta, ajaa harrastuksen virkaa, ja siihen panostetaan. Koulut yleensä tarjoavatkin harrastamiseen hyvät puitteet, eikä Nishiwakin lukio ole poikkeus: Koulusta löytyy oma uima-allas, hiekkakenttä, tenniskenttä, kokkausluokka sekä tatami-huoneet judo- ja kendo-kerhoille. Erilaisia kerhoja tässäkin koulussa on noin parikymmentä, ja jokaisen oppilaan on suotavaa kuulua edes yhteen.

Judo-kerhossa ohjeistettiin poseeraamaan "söpösti"

Katsellessani, miten käsityökerhon tytöt harjoittelevat catwalk-kävelyä ja tanssiesitystä, joka liittyy heidän tekemiinsä asuihin, tulen ajatelleeksi, että kerhot taitavat olla tärkeä osa koululaisten sosiaalista toimintaa. Vaikka koulupäivät kerhojen takia pitenevätkin, on niissä se hyvä puoli, että niistä saattaa helpommin löytää samanhenkisiä ystäviä. Muistelen, miten koto-Suomessa aina tuskastelen harrastukseen lähtemistä koulupäivän jälkeen. Täällä ei ainakaan voisi luistaa harjoituksista välimatkan takia, kun treenit alkavat suoraan koulun jälkeen. Vaikka tällainen järjestelmä keskittääkin lukiolaisten elämää paljolti koulun ympärille, on siinä kuitenkin myös hienoja mahdollisuuksia; käsityökerholaisetkin ovat lähdössä viikon päästä opintomatkalle Pariisiin. Saan myös katsella videoita kaupungin kanssa yhteistyössä järjestetystä muotinäytöksestä, jossa lava, valot ja koreografiat on viimeisen päälle suunniteltu.


Kesäfestareilla käsityökerholaisten kanssa perinteisessä yukatassa

Iltapäivällä on vuorossa kendoa, ja pienen esittelyn jälkeen sensei eli opettaja haluaa minutkin mukaan harjoituksiin. Saan suojukset päälleni varsin nopeasti – peräti kolmen kendo-pojan avustuksella, minkä jälkeen saan viimein puumiekan kauniiseen käteeni. Harjoittelen muutamia peruslyöntejä opettajan johdolla. Vaikka aluksi niin ajattelin, ei minua päästetäkään ihan helpolla; yhtä lyöntiä hiotaan aina niin kauan, että sensei on tyytyväinen. Vereni tuntuu kiehuvan päässä maskillisen kypärän takana, sillä kendo-salin ilmastoinnissa on toivomisen varaa. Muut oppilaat näyttävät kuitenkin helteestä huolimatta jaksavan varsin hyvin, joten minäkin tsemppaan ja pääsen vielä lopputunnista hiukan ottelemaan kerhon kapteenin kanssa.


Kolmen päivän kouluvierailuni aikana pääsen vielä kokeilemaan kalligrafiaa ja judoa sekä seuraamaan softball- ja baseball-pelaajien harjoituksia koulujenvälisiin kisoihin, jotka ainakin täälläpäin otetaan vakavasti ja kunnia-asiana. Ehdin jopa saada muutamia kaukaa huudeltuja rakkaudentunnustuksia rohkeimmilta pelaajilta ja kateellisia katseita muilta tytöiltä, sillä selkeästi suosituimmat pojat pelaavat joko jalkapalloa tai baseballia. Huomaan myös, että vaikka olen aina luullut olevani huono englannissa, suurin osa suomalaisista saa tuntea itsensä varsinaiseksi kielitaituriksi japanilaisten seurassa. Nishiwakin lukiossa innokkaimmat englanninharjoittelijat ovat kieltenopettajia; oppilaat keskustelevat mieluummin japaniksi, mutta ovat erittäin innokkaita tutustumaan suomalaistyttöön – ja ennen kaikkea ottamaan kuvia kanssani.  Käsityökerhon tytöt innostuivat vielä niin, että pääsin heidän matkassaan osallistumaan matsuriin, japanilaiseen kesäfestivaaliin. Sain tanssia yukata, japanilainen kesäkimono, päälläni paperilyhtyjen alla temppelin kupeessa ja katsella ilotulituksia kävellessämme kotia kohti puiset sandaalit asfaltilla kopisten.

Teksti ja kuvat: Venla Ailasmäki, 14N