Etan@ kaikki lukuvuodet
LUMA-viikko sai etisläiset askaroimaan luonnontieteiden ja matematiikan parissa
[Lisää]
Espoossa saatiin nauttia kansainvälisten elokuvajuhlien vivahteikkaan laajasta sadosta.
[Lisää]
Mitä odottaa kuuluisan jääkiekkomaan pääkaupungilta? Yli-innokkaita kaupustelijoita, kiekkohenkeä ja nähtävyyksiä?
[Lisää]
Entinen etisläinen ja nykyinen kaupunginjohtaja tarinoi nuoruudestaan ja kertoo Tapiolan uudesta tulemisesta
[Lisää]
Lukiossamme pidettiin tammikuun 26. päivä oppilaskunnan hallituksen järjestämä vaalipaneeli.
[Lisää]
Oliko koko viikko vain tulevien newtonien tai einsteinien hyppysissä, vai oliko tavallisella opiskelijallakin mahdollisuuksia menestyä LUMA-viikon kilpailuissa?
[Lisää]
Maanantaina 6.9. Etelä-Tapiolan lukiossa vietettiin jälleen yrittäjyyspäivää.
[Lisää]
Etelä-Tapiolan lukion joukkue Espoon koulujen välisessä ultimate-turnauksessa.
[Lisää]
Pitkän syyskuisen koulupäivän päätteeksi istahdamme pyöreän pöydän ääreen haastattelemaan koulussamme tänä vuonna aloittanutta vaihto-oppilasta Daniel Faselia.
[Lisää]
Tiistaina 7.9.2010 oli Etelä-Tapiolan lukion liikuntapäivä. Lämmin ja aurinkoinen ilma helli opiskelijoita ja toi iloisen mielen heille. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoilla oli liikuntapäivän ohjelmana jalkapalloa.
[Lisää]
Find out what happened when first year IB students were taken to Nuuksio National Park at the end of the first week of term and told to rough it for the night.
[Lisää]
Mitä yhteistä on Lady Gagalla, Justin Bieberillä, MacGyverilla, Edward Cullenilla ja Johanna Tukiaisella?
[Lisää]
"Tutor-ilta keskiviikkona 25.8 kello 18.00! Kaikki ykköset tulee!"
[Lisää]
Ysiluokkalaisilla ristiriitaisia mielipiteitä Etiksestä
[Lisää]
Etelä-Tapiolan lukiolle valittiin helmikuussa uusi oppilaskunnan hallitus. Seitsämän edustajaa valittiin kovien kandidaattien joukosta vaaleilla, johtamaan oppilaskuntaamme. Oppilaskuntaan pääsivät tänä vuonna seuraavat opiskelijat:
[Lisää]
Koulussamme oli vaihto-oppilaana syksyn ajan saksalainen Isabel Wolf. Haastattelimme häntä päivää ennen hänen paluutaan Saksaan hänen kokemuksistaan vaihto-oppilaanaolosta ja ylipäätänsä Suomesta.
[Lisää]
Kun ulkona on pimeää ja kylmää, voi iltaa piristää muistelemalla värikästä kansainvälistä viikkoa, joka järjestettiin täällä Etelä-Tapiolan lukiossa toisen jakson alkupuolella. Tapahtuma huipentui mahtavaan International show'hun; päätin tutustua hieman paremmin lavalla vilahtaneisiin ihmisiin.
[Lisää]
Mikä olisikaan mukavampaa kuin aurinkoinen lomamatka lämpöön keskellä kylmää talvea? Aurinkoisilla Kanariansaarilla on lomakohteita jokaisen makuun. Fuerteventuralla viihtyvät niin rantaleijonat, innokkaat vaeltajat kuin eläintarhassa kirahveja ja norsuja ihastelevat matkaajat.
[Lisää]
Bussimatkailun iloja – kaikkien etisläisten piristykseksi ja ajatusten herättäjäksi
[Lisää]
EuroMedScola, Strasbourg 15.-18.11.2008
[Lisää]
- Etelä-Tapiolan lukion liikuntapäivä 2.9. Matinkylän uimarannalla
[Lisää]
Keskiviikkona 20.8. hieman ennen iltakuutta Etiksen pihalla oli jännityksensekainen, odottava tunnelma. Alkamassa oli tutorilta. Ykköset odottivat tutustumista ja leikkejä, ehkä hieman nöyryyttäviäkin.
[Lisää]
Etelä-Tapiolan lukion kanssa samoissa tiloissa toimiva englanninkielinen linja eli Espoo International Upper Secondary School tuo mukanaan mukavan kansainvälisen vivahteen lukion arkipäiviin. Keskiviikkona 24. lokakuuta vietettiin jokavuotista International Daytä tutustuen muihin kulttuureihin sekä International-puolen opiskelijoihin ja vaihto-oppilaisiin.
[Lisää]
Lukiomme opiskelijat osoittavat jälleen kerran, että talous- ja yhteiskuntatieteellinen painotus todella näkyy. Nuorisovaltuuston eli Nuvan vaaleihin on ehdolla neljä etelätapiolalaista opiskelijaa, ja vaalipaneelissa myös yleisä esitti aktiivisesti kysymyksiä ja kommentteja. Etelä-Tapiolan lukion ehdokkaat kertoivat mielellään itsestään lisää.
[Lisää]
Maanantaina 27.8. Etelä-Tapiolan lukiossa vietettiin jälleen perinteistä orjapäivää. Ykköset olivat pukeutuneet ryhmänohjausryhmittäin määrättyjen teemojen mukaan esimerkiksi Turtleseiksi, Hulkeiksi tai Robin Hoodeiksi. Tunnelma oli aamulla riehakas ja useimmilla – tai ainakin kakkosilla - näytti olevan hauskaa. Kieltämättä englannintunnille saatiin tavallista enemmän eloa, kun opettaja laittoi orjuuttamaan tulleet kakkoset opettamaan yleis- ja kestoperfektiä.
[Lisää]
Lukiomme opiskelijat osoittavat jälleen kerran, että talous- ja yhteiskuntatieteellinen painotus todella näkyy. Nuorisovaltuuston eli Nuvan vaaleihin on ehdolla neljä etelätapiolalaista opiskelijaa, ja vaalipaneelissa myös yleisä esitti aktiivisesti kysymyksiä ja kommentteja. Etelä-Tapiolan lukion ehdokkaat kertoivat mielellään itsestään lisää.
[Lisää]


